Autokameran valitseminen: Parhaat mallit vuonna 2021

Autokameran valitseminen: Parhaat mallit vuonna 2021

Autokamerat eli kojelautakamerat ovat yleistyneet viime vuosina todella nopeasti. Yhä useampi autoilija haluaa ostaa kojelautakameran, sillä niiden taltioima tallenne voi olla rahanarvoista esimerkiksi kolaritilanteessa. Autokamerat ovat myös halventuneet ja näin ollen yhä useamman autoilijan ostettavissa.

Tässä artikkelissa kerromme erilaisista autokameroiden ominaisuuksista ja esittelemme markkinoiden kuusi parasta kojelautakameraa vuonna 2021.

Mikä on kojelautakamera ja mitä ominaisuuksia sillä on

Kojelautakamera (eli autokamera, tuulilasikamera tai dashcam) on nimensä mukaisesti ajoneuvon kojelaudalle tai tuulilasin yläkulmaan kiinnitettävä kamera. Sen tehtävä on kuvata ja tallentaa videota, ääniä ja/tai kuvia ajon aikana. Kamera on suunnattu ulospäin, jolloin se tallentaa liikenteen tapahtumia. Kojelautakamerat ovat yleisiä varsinkin hyötyajoneuvoissa ja sekä erilaisissa työnkuvan johdosta käytettävissä ajoneuvoissa (esim. taksi, bussi, poliisiauto), mutta viime vuosina yhä useampi tavallinen autoilija on myös päättänyt asentaa autoonsa dashcamin. Tuulilasikameran tallentamien videoiden avulla on maailmalla ratkaistu valtava määrä erilaisia vakuutus- ja korvauskiistoja kolaritilanteissa, joissa onnettomuuden aiheuttajasta ei ole täyttä varmuutta. Lisäksi autokamera liiketunnistimella voi auttaa ehkäisemään automurtoja. Sillä voi myös kuvata matkan taittumista ihan omaksi ilokseen.

 Kojelautakameroilla voi olla erilaisia ominaisuuksia. Alle olemme listanneet niistä joitain. 
  • i Tallennusominaisuudet. Nykyiset kojelautakamerat tallentavat useimmiten videota (tai ottavat esimerkiksi 30 kuvaa sekunnissa, jolloin kuvista muodostuu videota). Jotkut voivat tallentaa myös ääntä. Tallennustapaa voi monissa kameroissa säätää.
  • i Verkkoyhteys. Nykykameroissa on hyvin usein Wi-Fi, joka sallii tiedonsiirron reaaliaikaisesti. Jotkut kamerat voidaan lisäksi yhdistää mobiililaitteeseen bluetoothin avulla.
  • i Kuvatarkkuus. Resoluutio vaihtelee kameran mukaan. Esimerkiksi vähiten tarkan VGA-kameran tarkkuus on 640 x 480 pikseliä. HD-kameran tarkkuus taas on 1 280 x 720 pikseliä. Tästä hieman tarkemman 1080p Full HD -autokameran kuvaformaatti 1080p tarkoittaa 1 920 x 1 080 pikselin tarkkuutta eli täysteräväpiirtoa. Super HD:n tarkkuus on 2 304 x 1 296 pikseliä, ja autokamera 4K taas tarkoittaa, että kameran resoluutio on 3 840 x 2 160 pikseliä eli kamera voi tallentaa ultrateräväpiirtoa (4K). Mitä laadukkaampi (ja kalliimpi) kamera, sitä tarkempi resoluutio niillä yleensä on.
  • i Kuvakulma. On saatavilla kameroita erilaisilla kuvakulmilla. Esimerkiksi 360-kamera autoon varmistaa 360 asteen panoraamakuvan tallentamisen. Yleisiä ovat kuitenkin myös 100-, 120- ja 140-kamerat, joiden kuvakulmat ovat 100, 120 ja 140 astetta.
  • i Autokameran asennus / kiinnitystyyppi ja -paikka. Autokamera voidaan kiinnittää joko pysyvällä kiinnityksellä (kiinnitysteline, ruuvit) tai imukupilla. Sen paikka voi olla itse kojelaudalla tai tuulilasin yläosassa käyttöohjeista riippuen. Tärkeää on, että kuljettaja varmistaa näkyvyyteen joka suuntaan; kamera ei saa haitata näkyvyyttä. Jos kyseessä on mini-autokamera (jotka ovat usein pelkän avaimenperän kokoisia!), tällainen kamera on helppoa asentaa moniin paikkoihin ilman, että se vaikuttaa kuljettajan näkyvyyteen.
  • i GPS. Autokamerassa voi olla joko sisäänrakennettu tai ulkoinen GPS-toiminto. Sen avulla voi selvittää esimerkiksi tarkan kolaripaikan ja vauhdin kolaritilanteessa.
  • i Hinta. Dashcameissa löytyy tätä nykyä vaihtoehtoja joka lompakolle. Edullisimmillaan kojelautakameran saa vain muutamilla kymmenillä euroilla, mutta laadukkaat ja kestävät mallit maksavat pääsääntöisesti useita satoja euroja. Yleisesti hintahaitarina voidaan pitää 50–500 euroa. Tätä halvemmat kamerat eivät välttämättä ole kestäviä ja luotettavia, ja tätä kalliimpia taas ei normaalikäytössä juuri tarvita.

Autokameran laillisuus herättää yllättävän paljon kysymyksiä. Vastaus on: kyllä, autokamera on laillinen. Tärkeää on kuitenkin, että kamera ei peitä näkyvyyttä ja että se on tiukasti kiinni. On otettava huomioon, että myöskään kojelautakameralla ei saa loukata kenenkään yksityisyyttä. Sammuta kamera jos parkkeeraat paikkaan, jossa kamera voi kuvata esim. jonkun kotitalon ikkunaa tai edessä olevan auton sisään.

Paras kojelautakamera: 6 parasta mallia vuonna 2021

Kuluttajalla on tuulilasikameraa ostaessa niin paljon valinnanvaraa, että monella menee sormi suuhun. Auttaaksemme sinua valitsemaan hyvän kojelautakameran, olemme vertailleet kuutta erinomaista kojelautakameraa. Katso niiden esittelyt alla.

BLAUPUNKT

Blaupunkt autokamera liiketunnistimella

Blaupunkt oli maineikas saksalainen elektroniikkavalmistaja. Nykyään Blaupunkt-tuotemerkillä tuotteitaan myyvät lisenssin hankkineet valmistajat. AUTODOCin myymä Blaupunkt-kojelautakamera on 1 920 x 1 080 pikselin peruskamera 2 tuuman näytöllä, josta löytyy kaikki tarpeellinen häkellyttävän alhaiseen hintaan. Kameran katselukulma on 120 astetta. Tämä kamera tallentaa videota microSD-muistikortille. Kamera havaitsee liikettä ja siinä on myös mikrofoni äänen tallentamista varten.

PIONEER ND-DVR100

Pioneer hyvä ja halpa autokamera

Pioneer on tunnettu japanilainen elektroniikkavalmistaja. Valmistajan ND-DVR100-kojelautakamera on hyvä kamera hyvään hintaan. Tämä helposti liimapinnan avulla asennettava kamera on varustettu pikakuvauksella, G-anturilla ja 114 asteen katselukulmalla. Sen resoluutio on 1 920 x 1 080 pikseliä. Sen virtajohdon voi yhdistää tupakansytyttimen pistokkeeseen. Kamerassa on microSD-korttipaikka ja PIONEER ND-DVR100 kuuluu keskimmäiseen hintaluokkaan.

SCOSCHE HD DVR

Scosche autokamera liiketunnistimella

Scosche on yhdysvaltalainen perheyritys. Scosche HR DVR -dashcam-malli on varustettu kahden tuuman näytöllä. Se voi yhdistää tupakansytyttimen pistokkeeseen, mutta se toimii myös sisäisellä akulla. Tiedot tallennetaan microSD-kortille. Tällä malli on 1080p full HD -autokamera, mutta säädöstä riippuen se voi tallentaa 720 pikselin HD-videota tai 480 pikselin VGA-resoluution videota AVI-tiedostomuodossa. Tällä tuulilasikameralla on hieman pienempi katselukulma: se on 100°. Kamerassa on liiketunnistin.

XBLITZ X5 WI-FI

Xblitz  autokamera wifi

Xblitz on puolalainen tuotemerkki. X5 WI-FI- kojelautakamera on nimensä mukaisesti varustettu Wi-Fi-toiminnolla. Tämä pienikokoinen, noin 2,4 tuuman näytöllä varustettu kamera kiinnitetään tarrapinnalla. Laitetta ohjataan näytön alla olevien painikkeiden avulla. Xblitz X5 WI-FI:ssä on liikkeentunnistus, mikrofoni, 1 920 x 1080 pikselin resoluutio ja 140 asteen katselukulma. Laite kytketään tupakansytyttimen pistokkeeseen ja sillä on oma akku. Xblitz X5 WI-FI kuuluu keskimmäisen hintaluokan tuotteisiin.

NAVITEL NAVR600QHD

Navitel  tuulilasikamera

Navitel tunnetaan parhaiten navigaattoreistaan, mutta tämä yritys valmistaa myös kojelautakameroita. NAVR600QHD-tuulilasikamerassa on 2 tuuman näyttö, kaiutin ja mikrofoni. Siinä on mini-USB-kytkentä. Kameran katselukulma on 170 astetta ja MP4-tiedostomuotoon tallennettavan videon resoluutioksi voi valita 1 920 x 1 080 pikseliä, 1 280 x 720 pikseliä tai 2 560 x 1 440 pikseliä. G-anturilla varustettuun kameraan kuuluu ladattava akku ja siinä on liikkeentunnistin. Laite kuuluu keskimmäisen hintaluokan tuotteisiin.

VORDON DVR-140

Vordon - autokamera liiketunnistimella

Puolalainen Vordon on vuonna 2010 perustettu autoelektroniikan valmistaja. Edullisimpaan hintaluokkaan kuuluva Vordon DVR-140 -kojelautakamera on yllättävän laadukas vempain hintaansa nähden. Full HD -laatuista (1 920 x 1 080 pikseliä) kuvaa tallentava kamera tarjoaa laajan 170° katselukulman. Video tallennetaan enintään microSD-kortille. Laite tunnistaa laitteen tärinän, joten se voi aktivoitua ja alkaa kuvaamaan, jos autoon yritetään murtautua. DVR-140-tuulilasikamerassa on 3 tuuman näyttö ja kamera voidaan yhdistää tupakansytyttimen pistokkeeseen 3,5 metriä pitkällä johdolla. Vordon DVR-140 on hyvä ja halpa autokamera.

Kaikki yllä esitellyt mallit löydät edulliseen hintaan AUTODOC-verkkokaupasta. Tilaa kamera meiltä ja sinulla on mahdollisuus säästää hyödyntämällä usein toistuvat tarjouskampanjamme.

Yhteenveto

  • i Autokamera eli kojelautakamera on hyödyllinen, sillä sen avulla voidaan parhaimmillaan selvittää onnettomuustilanteita ja estää automurto.
  • i Dashcamit ovat yleistyneet viime vuosina kovasti, eikä ihme: hinnat ovat laskeneet. Hyviä ja suhteellisen halpoja autokameroita ovat esimerkiksi Blaupunkt, Pioneer ND-DVR100, Scosche, Xblitz XG WI-FI, Navitel NAVR600QHD sekä Vordon DVR-140.
  • i Paras kojelautakamera kestää aikaa ja käyttöä. Valitse oikein – valitse AUTODOC. Meidän kattavasta valikoimastamme löydät laadukkaat kojelautakamerat kaikkiin tarpeisiin. Liity kanta-asiakkaaksemme ja säästä entistäkin enemmän!
    Profiilisi on sinun henkilökohtainen assistenttisi

    Se voi seurata kuluja, pitää lokia ja vaihtoaikataulua sekä tallentaa korjausoppaita, muistiinpanoja ja asiakirjoja